Uusi Youtube-sarja on ollut tekeillä kevään 2021 aikana, jossa mestarikokki Diego Gallardo esittää kuinka tehdään japanilaista katuruokaa oikealla tavalla. Diego on saanut oppinsa Japanissa, jonne hän alunperin lähti Martial Arts -taitojen perässä. Ruoka oli kuitenkin lähellä sydäntä, joten Diego päätti jäädä koulutettavaksi paikallisten mestarikokkien kanssa.
Diegon toi työ Äkäslompoloon 2020 keväällä. Ennen sitä hän toimi mestarikokkina Tampereella, mutta Sampon lempeän painostuksen voimin Diego tuli tekemään kevätkaudelle japanilaista katuruokaa Jounin Kaupalle myytäväksi. Kevätkauden jälkeen kävi ilmi, että näitä herkkuja kaivataan kaupalla yhä.
Niinpä Diego perheineen lähti Äkäslompoloon ja sinne on asetuttu. Idea ei kuitenkaan jäänyt pelkäksi sushin tekemiseksi, vaan tästä tehtiin kokonaan uusi palvelukokonaisuus joka tunnetaan nykyään nimellä Saiko Deli. Saiko Deli palvelee asiakkaita Jounin Kaupalla päivittäin, ympäri vuoden.
Idea sarjasta syntyi talvella 2020. Japanilainen ruoka on tullut jäädäkseen Suomeen, mutta liian moni ei ole omaksunut japanilaisia kokkaustapoja kotiin saakka – Ravintolasta sitä kyllä lähtee matkaan. Sarja laitettiin työstöön yhdessä Louru Oy:n Janne Pasman ja Tuomas Kurtakon kanssa, jossa koostuu ammattitaito niin kuvaamisen kuin editoinnin kanssa. Alusta alkaen oli tavoitteena tehdä nopeatempoista tutoriaalia, jonka visuaalisuus herättää mielenkiinnon kotikokeissa. Lopputulokseksi jäi 12-jakson sarja, jonka ensimmäinen jakso julkaistiin 3.7.2021. Jaksot julkaistaan viikon välein. Jokaiseen jaksoon on tehty suomenkieliset tekstitykset, jotta mikään ohje ei mene ohitsesi.
12-jakson sarja mahdollistaa sinun tekevän aitoa japanilaista katuruokaa kotonasi. Osa jaksoista on kuvattu kotiolosuhteissa myös tässä sarjassa. Nyt on mainio mahdollisuus oppia aivan uusia tapoja tehdä ruokaa! Sarjassa tehdään mm. Misoa, sushia, yakisobaa ja opetellaan kalan leikkaamista oikeaoppisesti.
Ota seurantaan Jounin Kaupan Youtube-kanava ja pysy kuulolla!